GDPR ja IT2018
GDPR eli EU:n tietosuoja-asetus tuli voimaan toukokuussa 2016 ja siirtymäaika päättyy 25.5.2018.
GDPR:n myötä myös luotettavien IT-yritysten käyttämät IT-sopimusehdot uudistettiin 28.2.2018 IT2018-sopimusehdoiksi.
Suurin muutos oli kokonaan uudet henkilötietojen käsittelyä koskevat erityisehdot. Muutoksia tehtiin myös yleisiin sopimusehtoihin.
Blackbelt IT:n toiminta perustuu sekä IT2018-sopimusehtoihin että GDPR:ään. Kaikki asiakkaiden kanssa tehdyt palvelusopimukset tullaan päivittämään ajan tasalle ennen siirtymäajan päättymistä.
IT-kumppanin kannalta keskeisimpiä asioita on, että yritysten IT-teknologia on kunnossa. Yritysten prosessit henkilötietojen käsittelyn kannalta luokitellaan ja niistä tehdään riskikartoitus toimenpiteineen. Unohtamatta henkilökunnan tiedottamisesta ja koulutusta. Tietoturva on ollut ja tulee myös jatkossa olemaan jatkuva prosessi.
Olisiko aika laittaa teidänkin yrityksen asiat kuntoon? Ota yhteyttä, niin keskustallaan lisää.

Petri Syrjänen
Blackbelt IT
050 439 7390
Blackbelt IT
050 439 7390